Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaat julki

TIEDOTE 10.12.2020

Ylpeänä voin kertoa, että kokoomus on julkaissut tänään ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat kevään 2021 kuntavaaleihin.” Kertoo Reijo Muuri Kokoomuksen Nurmijärven Kunnallisjärjestö ry:n puheenjohtaja. Ehdokkaina on runsaasti nykyisiä valtuutettuja sekä uusia tulokkaita. “On hienoa, että moni nykyinen kunnanvaltuutettu kokee työnsä tärkeäksi ja haluaa jatkaa valtuutetun työtä myös seuraavalla vaalikaudella” Muuri jatkaa. Kokoomuslaiset arvot tärkeitä monelle Nurmijärveläiselle ja mukaan kuntavaaliehdokkaaksi onkin mahdollista päästä vielä ehdokaslistan kasvaessa.

Nyt julkaistut kokoomuksen kuntavaaliehdokkaat:

Arto Hägg

Jussi Jalava

Mikko Kiurunen

Jyrki Laamanen

Päivi Lempiäinen

Kirsi Lompolo

Jussi Malkamäki

Riina Mattila

Reijo Muuri

Ismo Pohja

Virpi Räty

Kari Suomela

Joona Suomi

Janne Taipale

Visa Tarikka

Jari Vainio

Petri Vaulamo

Kokoomuksen paikallisyhdistyksiä Nurmijärvellä ohjaava Kokoomuksen Nurmijärven Kunnallisjärjestö ry uudistaa hallitustaan. 2021 järjestöä luotsaa puheenjohtaja Hilkka Ruusuvirta, hallituksen jäseninä Seija Martelius, Jussi Malkamäki, Kaisa Säily, Jari Salminen sekä Merja Winha-Järvinen, varajäseninään Mikko Kiurunen, Jyrki Laamanen sekä Leena Zittling. Kokoomuksen vaalipäällikkönä toimii Kari Suomela.

Kokoomus on Nurmijärven suurin puolue. Kunnanvaltuuston 51 jäsenestä on 15 kokoomuslaisia. Kunnanhallituksessa kokoomuksella on 4 jäsentä. Hyvässä yhteistyössä muiden puolueiden kanssa olemme päättämässä jokaisen kuntalaisen arkeen vaikuttavista asioista. Haluamme, että työssäkäynti ja yrittäminen on Nurmijärvellä kannattavaa ja liikenne sujuvaa. Haluamme, että kuntalaisilla - niin nuorilla kuin ikäihmisilläkin on viihtyisä kotikunta ja edellytykset toimia oman ja yhteisönsä hyväksi. 


Nurmijärvellä 10.12.2020


Kokoomuksen Nurmijärven Kunnallisjärjestö ry

Tiedustelut: Hilkka Ruusuvirta

Ensimmäiset kokoomuksen kuntavaaliehdokkaat 2021 on julkaistu.
#nurmijärvenkokoomuslaiset