Valtuustoaloite: Nuoret kunnostamaan Märkiön leirikeskusta – työpajasta voimaa leirikeskukselle

Aloite on koko ryhmän yhteinen.

Nurmijärven kunnanvaltuusto on päättänyt säilyttää nuorten työpajatoiminnan, ja kunnanhallitus on puolestaan päättänyt säilyttää Märkiön leirikeskuksen.

Nuorten työpajatoimintaa on pyritty kehittämään, mutta merkittävää edistystä ei ole viime vuosina tapahtunut. Nykyisin toiminta painottuu pääasiassa autojen korjaukseen, tekstiilityöhön ja muihin käsitöihin. Työpajan henkilökunnalla on ollut kehittämisideoita, mutta ne eivät ole saaneet riittävästi tukea.

Samanaikaisesti nuorisotyöttömyys on ollut kasvussa. Työpajatoiminnalle on tärkeää löytää sisältöä, joka valmentaa nuoria työelämään ja vahvistaa heidän uskoaan tulevaisuuteen.

Märkiön leirikeskuksen rakennukset ja alue ovat tällä hetkellä kunnostuksen tarpeessa. Leirikeskuksessa on useita pienempiä kunnostus-, ylläpito- ja huoltotöitä, joita olisi mahdollista toteuttaa nuorten työpajan voimin. Lisäksi leirikeskuksen alueen siisteydestä ja kunnosta voitaisiin huolehtia osittain työpajan kautta, tarjoten samalla nuorille käytännön työkokemusta.

Märkiön leirikeskuksen laajemmat korjaustyöt kannattaa suunnitella ja käynnistää mahdollisimman pian, jotta lisävaurioilta vältytään. Leirikeskus voisi toimia hyvänä oppimisympäristönä esimerkiksi Keudan rakennusalan opiskelijoille.

Me allekirjoittaneet esitämme, että:

-Kunta kehittää nuorten työpajan toimintaa siten, että työpajan nuoret voivat osallistua Märkiön leirikeskuksen kunnostus-, ylläpito- ja huoltotöihin.

-Kunta selvittää yhteistyössä Keuda kanssa mahdollisuudet toteuttaa Märkiön leirikeskuksen kunnostus- ja remonttitöitä.

-Nuorten työpajaa koskeva suunnitelmat ja Keudan kanssa käytyjen keskustelujen tulokset esitetään valtuustolle elo- tai syyskuun kyselytunnilla.