Jari Vainio

Jari Vainio kunnanvaltuutettu Nurmijärvellä.
Jari Vainio

Olen 58-vuotias, yrittäjä toisessa sukupolvessa, naimisissa 33v, 2 aikuista poikaa, pienen tyttölapsen isoisä (pappa). Koulutukseltani olen yo-merkonomi. Vaimollani on oma yritys Klaukkalassa.

Luottamustoimissani olen Nurmijärven kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja sekä Nurmijärven Sähkö Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Aloitin luottamustoimeni aikoinaan Metsäkylän koulun johtokunnan puheenjohtajana ja lisäksi toimin koulun vanhempainyhdistyksessä. Olen toiminut myös teknisenlautakunnan puheenjohtaja ja Nurmijärven seurakunnassa kirkkovaltuutettuna.

Sotilasarvoltani olen reservin yliluutnantti ja aktiivisesti reservin palveluksessa vielä viime vuosina.

Syntyjään olen Helsingistä ja muuttanut 80-luvulla Nurmijärvelle, isieni maille. Juureni ulottuvat täällä jo 20 sukupolven päähän.

Liikunnallisten nuoruusvuosien jälkeen vapaa-ajan harrastuksiin on jäänyt golf ja ammunta/metsästys. Viime vuodet vapaa-aikaa on mennyt rakennushommissa, kun vanhat harrasteautot vaativat lisätilaa uuden autotallin muodossa.

Tulevaisuus on lapsissamme, meidän on tiedostettava vastuumme ja turvattava arki läpi koko elämän. Se vaatii oikeita tekoja, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Rohkeutta elää tässä ajassa. Minulla on jääräpäistä kotiseutu-rakkautta oman asuinkunnan kehittämiseksi. Yhteisten asioiden hoidossa tarvitaan tahtoa, oikeuden mukaista asennetta ja luotettavuutta. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Millä saadaan kunnan rahat ja kuntalaisten palvelutarpeet kohtaamaan? Palvelutuotannon kustannukset pitää sopeuttaa kunnan tulojen asettamiin taloudellisiin raameihin. Pelkkä verojen kiristäminen ei takaa parempaa palvelua, päinvastoin palvelu yleensä jää entiselleen ja verot ovat entistä korkeammat. Työpaikka omavaraisuutta pitää nostaa, uusien ja vanhojenkin yritysten on voitava luottaa siihen, että yritystoiminnan perusasiat ovat meillä kunnossa, liikenneyhteydet, työvoimansaatavuus, energiahuolto kilpailukykyistä ja se verotuskin siedettävällä tasolla. Rahaa pitää ensin olla, ennen kun sitä voidaan jakaa.

Valitse ehdokas, joka ajattelee itse! Kuten Sinä!