221 Seija Martelius

Yrittäjä, HR-specialist

Minusta;

Olen 55-vuotias kahden aikuisen lapsen äiti ja 1 lapsen isoäiti. Yrittäjänä koko ikäni mieheni kanssa toimineena, olen tottunut ratkomaan ongelmia nopealla aikataululla ja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Harrastan liikuntaa kahden koiran kanssa sekä käsitöitä ja toimivin aktiivisesti Lions-toiminnassa eli teen hyväntekeväisyystyötä nurmijärveläisten auttamiseksi.

En toimi yrittäjänä sote-alalla, vaan kiinnostus aluevaaleihin on syntynyt halusta vaikuttaa asioihin nyt kun niitä vasta suunnitellaan ja mietitään eri toteutustapoja. 


"Kukaan muu kuin nurmijärveläinen ei voi tietää meidän kuntamme tarpeista." - Seija Martelius

Erityisen lähellä sydäntäni on lapset ja varsinkin erityislapset ja vammaiset, joiden asema tässä yhteiskunnassa on jo valmiiksi heikko. Lisäksi vanhusten riepottelu on mielestäni sydämetöntä. Suomessa on jopa vangeilla paremmat oltavat kun vanhuksilla ja niin ei saisi olla. Vaikka olenkin Kokoomuslainen, niin mielestäni vammaisten ja vanhusten palvelut pitäisi olla rajattu niin, että niitä ei voisi tuottaa voittoa tavoitteleva yritys/liikelaitos.

Teen työtäni paljon HR-tehtävien parissa ja siinä olisi oma erityisosaamisalueeni, jota voisin jakaa myös tulevalle hyvinvointialueen hallinnolle. Työntekijöiden hyvinvointi ja heidän pitämisensä työelämässä mukana on tärkeää. Tällä hetkellä alalta lähtee liikaa hyviä koulutettuja työntekijöitä muille aloille. Nykyisen Keusoten tavassa toimia työnantajana on paljon parantamisen varaa.


Miksi äänestää aluevaaleissa ja minua?


Meillä on edessä paljon tärkeämmät vaalit kuin hetkeen on ollut. Olemme rakentamassa kokonaan uutta organisaatiota ja hallintoa ja nyt tulisi varmistaa, ettemme turhaa kasvata organisaatiota, vaan saamme palvelut toimimaan oikea-aikaisesti. Käytössämme on rajalliset taloudelliset resurssit, nyt on saatava ne jaettua tasapuolisesti, jotta kaikki saavat tarpeelliset peruspalvelut lähipalveluina. Erikoissairaanhoidon kulut pitää saada laskemaan ja se onnistuu vain ennakoimalla ja hoitamalla perussairaudet perusterveydenhuollossa.

Nyt päätetään missä meitä hoidetaan kun sairastumme, kuka sammuttaa palavan talomme tai mihin päädymme vanhuusajan hoivaan. Päätöksenteko vaatii uskallusta ja yhteistyökykyä, jota uskon omaavani. Lisäksi kun johonkin ryhdyn, niin haluan hoitaa tehtäväni mahdollisimman tunnollisesti ja asioihin perehtyen. Kukaan muu kuin nurmijärveläinen ei voi tietää meidän kuntamme tarpeista.

Kuntamme on laaja ja siksikin omaa erityispiirteitä, joita alueella ei välttämättä muilla ole.


Minut tavoittaa; seija.martelius@tytot.inet.fi tai 0400 505789.